Sanna Syri

Energiatekniikan ja -talouden professori

Aalto-yliopisto

”Me tarvitsemme ja haluamme tekniikan alalle lisää naisia!”

Sanna Syri

Aalto-yliopisto

”Me tarvitsemme ja haluamme tekniikan alalle lisää naisia!”

Sanna Syri toimii Aalto-yliopistossa energiatekniikan ja –talouden professorina. Hän on valmistunut teknillisen fysiikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopiston edeltäjästä, Helsingin teknillisestä korkeakoulusta. Lukioikäisenä uravalintaa tehdessään Sanna ei ollut vielä valmis rajoittamaan tulevaa uraansa yhteen spesifiin alaan. Tämän vuoksi hän valitsi teknillisen fysiikan, jonka sisällä on vielä paljon valinnanvaraa aina lääketieteen tekniikasta talouteen. Opintojen alettua Sanna kuitenkin löysi nopeasti oman suuntauksensa. ”Toisena opintovuonna otin ensimmäiset kurssit energia-asioista sekä energiantuotantoon liittyvistä ympäristöongelmista. Silloin tiesin löytäneeni oman alani!” Sanna onkin työskennellyt energia-alalla jo 27 vuotta: ensin Suomen ympäristökeskuksessa mallintamassa happamoittavien ilmansaasteiden leviämistä ja ympäristövaikutusta, sitten VTT:llä työskentelemässä energiajärjestelmien, hiilidioksidipäästöjen ja sähkömarkkinoiden parissa. Ennen nykyistä professuuria Aalto-yliopistossa Sanna on ehtinyt viettää myös 1,5 vuoden tutkimusjakson Itävallassa.

Yliopiston lukukausirytmi vaikuttaa Sannan työhön professorina merkittävästi: ”Syyslukukausi on vauhdikasta suurten kurssien opetusta. Keväällä on enemmän aikaa tutkimukselle ja uusien hankkeiden kehittämiselle.” Työnsä parhaaksi puoleksi Sanna nimeää sen monipuolisuuden: hän työskentelee opiskelijoiden kanssa, ohjaa väitöskirjojen tekijöitä, ohjaa tutkimusta, suunnittelee tutkimushankkeita, ja lisäksi pääsee toimimaan hallintotehtävissä ja vaikuttamaan yhteiskuntaan! Sanna kokee antoisaksi myös sen, että tutkimusalana energiantuotannon ympäristöasiat ovat suuressa muutostilanteessa, ja nopeasti etenevää tutkimusta on mielenkiintoista seurata ja ymmärtää. Opiskelijoiden kanssa tehtävä työ on Sannalle ”rakas osa professorin ammattia”. Merkittäviksi onnistumisikseen hän nimeääkin uusien diplomi-insinöörien ja tekniikan tohtoreiden kehitykseen vaikuttamisen. ”He luovat uutta menestystä meidän yhteiskuntaamme ja ratkaisevat alan suuria haasteita”, Sanna perustelee.

Sannan tyytyväisyys uravalintaansa näkyy myös hänen tulevaisuuden näkymissään, alan vaihto ei ole suunnitelmissa. ”Toivon että tutkimukseni on jatkossakin hyvää alan kansainvälistä tasoa ja että voin sen myötä mahdollisimman hyvin opettaa uusia osaajia tälle alalle.” Mikäli jotain olisi pitänyt tehdä toisin, Sanna olisi harkinnut rohkeammin taukojen pitämistä työelämästä uransa varrella.

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Energiatekniikka ja -talous sopii Sannan mukaan erittäin monenlaisia kiinnostuksia omaaville. Tutkijan uran lisäksi myös yrityspuolella on tarjolla paljon mielenkiintoisia tehtäviä. Kiinnostuksenkohteita voivat olla esimerkiksi talouskysymykset, kehittyvän tekniikan mahdollisuudet, uuden tekniikan kehittäminen, yritysstrategiat tai ympäristökysymykset. Monipuolisista vaihtoehdoista huolimatta Sanna kykenee kuitenkin nimeämään myös muutaman luonteenpiirteen, joista alan ammattilainen erityisesti hyötyy: tarkkuus tutkimustyössä, vuorovaikutustaidot ja kyky luovaan ideointiin.

Yleisesti tekniikan alan työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja usein kansainvälisiä. Ala on moderni, ja sukupuolittuneisuudesta huolimatta tasa-arvo on jo pitkällä. ”Me tarvitsemme ja haluamme tekniikan alalle lisää naisia!” Sanna lähettää terveisiä.